Olemme tyytyneet rakennusaikaisiin ulko-oviin, mikä on ollut aika vapauttavaa.
Ei ole tarvinnut varoa tavaroita roudaillessa uuden oven pieliä, vaan on saanut reilusti kantaa puutavaraa ym sisälle.
Väliaikaiset ovet on ostettu Tori.fi:stä, mistäs muualtakaan.
Nyt Hentti ja Ari sai punnerrettua painavan ja hankalasti asennettavan ovikatoksen kellarin oven yläpuolelle. Ruuvit piti saada aina lecaharkkojen välissä olevan eristekerroksen paremmalle puolelle, jotta varmasti pysyy. Poratessa oli kuitenkin muistettava stopata hyvissä ajoin, ennenkuin tullaan sisäpuolelle...
Ovikatos nousi ylös naarmuttamatta jo valmiiksi maalattua sokkelia. Hyvä pojat!
Sitten irrotettiin rakennusaikainen ovi ja kaiverrettiin eristeharkosta eristetta pois koolauksen verran. Jotta ovi saataisiin kiinni kiinteämpään kuin polyuretaaniin.
Patikat joka puolelle aukkoa ja ne kiinnitettiin vaahdolla.
Rimat väliin, jotta pysyy kuosissaan kuivuessaan.
Se yö nukuttiin "avoimin ovin" eli vain pressu aukossa. Vähän oli outo tunne.
Seuraavana päivänä Hentti raahasi ja asensi karmin ruuveilla
patikoihin ja illalla nostimme uudet (pirun painavat ) ovet paikoille.
Kyllä näyttää valmiilta. Vielä kun saamme sinne valaisimen sähkömiehen tultua hommiin.
RAKENNUSAJAN TAPAHTUMISTA KERTOVA KIRJOITUS, JOKA SISÄLTÄÄ KOMMELLUKSIA, HUUMORIA SEKÄ VALTATAISTELUA POMON JA HANSLANKARIN PAIKASTA. KIRJOITUS VOI SISÄLTÄÄ JOPA RAKENNUSINFOA. TAPAHTUMIEN TAKANA HULLUIHIN PROJEKSTEIHIN HURAHTAVA PARISKUNTA,JOKA VANHOILLA PÄIVILLÄ PÄÄTTI RAKENTAA TALON PARAISTEN PERUKOILLE. VASARAT JA NAULAT TAIPUKOON, TÄÄLTÄ TULLAAN!
maanantai 19. syyskuuta 2016
torstai 1. syyskuuta 2016
TERASSI
Välillä tuntuu, ettei työmaalla tapahdu yhtään mitään. Tai
ainakaan sellaista, joka näkyisi tai että siitä kannattaisi kirjoittaa. Saati sitten,
että se näyttäisi kuvissa joltakin.
Työn alla on nyt terassi.
Terassille valettiin aikoinaan anturantapainen palkki, jonka alle tuli 3 teräspaalua.
Terassin pitäisi elää samaa elämää kuin itse talo, sillä terassin lattiahan saa tuen talon seinään kiinnitettävästä vaakapatikasta. Ja toinen tuki tulee tuosta anturasta. Siksi sekä talo, että terassin antura oli paalutettava.
Terassille tuli järeät 200x200 mm pystytolpat, joihin
kiinnitettiin kierretangoilla vaakapalkit. Näin ne muodostivat kehikon, jonka
päälle tulivat patikat. Jotta saatiin noin 10 asteen kallistus, tuli seinään
keskelle vaakapatikka, johon päätypatikat kiinnitettiin ikään kuin säteittäin.
Pysyitkö kärryillä?
Patikat ovat 400 mm jaolla ja niiden päälle tulee laudoitus,
jonka päälle on helppo laittaa konesaumapeltikatto.
Katon alapuolelle olemme ajatelleet laittaa lautaverhoilun,
ehkä valkoisen, jotta se antaa valoa sisälle.
Muuten massiiviset tolpat ovat mustat ja terassin lattia tulee olemaan tummanharmaata komposiittilautaa.
Muuten massiiviset tolpat ovat mustat ja terassin lattia tulee olemaan tummanharmaata komposiittilautaa.
Mööpelit, lyhdyt, kukat ja ruukut pyörivät mielessäni…
Kuinka sisustaa tuo paikka, jossa voi saunan jälkeen vilvoitella?
Hentti on heilunut terassin katolla ja jäljellä olevilla telineillä, minä taas olen maalaillut sisätiloissa
terassin kattolautoja.
Jotenkin olemme oppineet, että asioille täytyy laittaa deadline, ja niinpä sovimme, että peltiseppä tulee reilun viikon kuluttua. Silloin olisi syytä olla kaikki valmista ja räystäslaudat kuivina paikoillaan.
Jotenkin olemme oppineet, että asioille täytyy laittaa deadline, ja niinpä sovimme, että peltiseppä tulee reilun viikon kuluttua. Silloin olisi syytä olla kaikki valmista ja räystäslaudat kuivina paikoillaan.
Kun työt tökkii, hyppäämme marjasankkojen kanssa metsään ja
saalistamme kanttarelleja, puolukoita ja vielä jäljellä olevia megamustikoita.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)