MONTA RAUTAA TULESSA

Tulin juuri De Ungas Vänner på Ålön kokouksesta. Erittäin aktiivinen yhdistys omistaa ns seurojen talon, joka on 1,5 km päässä uudesta kodistamme. Puuhaamme tansseja, tapahtumia nuorille ja lapsiperheille, jopa matkakertomusluentoja. Arvata saattaa, että värväsin Hentin sinne pitämään luentoa sy Serenassa vietetyistä seikkailuista.

Halltex pölyiset työvaatteet lojuvat varastossa, sillä Hentin raksaduuni on päättynyt. Väliseinät alkavat olla valmiit ja asunto pienenee silmissä koko ajan.

Kellarissa soi kitara, Hentti treenaa apunaan Spotify. Välillä kuulen jopa salsaa, socaa ja reggaeta,

jotka kuulema saavat soida luennon alussa kuvien kera.

Klikkaan Vaion auki ja alan kirjailemaan blogia.

Siirrän kameran kuvat koneelle ja vannon taas itselleni järjesteleväni joku päivä kuvat oikeisiin albumeihin.

 

Makuuhuoneen sängyn päällä odottaa kasa maksettuja laskuja, jotka pitäisi laittaa kansioihin.

Taloon kohdistuvat laskut täytyy lajitella huolella omiin väleihin, jotta pystyn tekemään verottajalle selonteon rakennukseen kohdistuvista työkuluista. On siinäkin lisähommaa hartiapankkirakentajille.

Vanha ovi katsoo minua kysyvin silmin, että mitä aiot minulle tehdä, ennenkuin pääsen vierashuoneen liukuoveksi. Kunpa tietäisinkin. Ovi oli niin kaunis hilseilevänä, mutta kun maalihilse rapisee pelkästään oveen koskettaessa, päätin ottaa skrapalla enimmät pois.

Ja esille tuleva väri olikin melkoisen keltainen. Sopiiko tuo tuollaisenaan meidän väreihin?

Ja miltäs lähelle tulevat 50- luvun teak ovet näyttävät sen rinnalla?

Lupasin miettiä asiaa ja luoda mielikuvia.

Kodinhoitohuoneen kaappien rungot ovat Ikeasta ja oviksi halusimme mustat vaneriovet.

Tuttu puuseppä sahasi ovet ja väritin ne mustaksi. Päälle vedin pari kerrosta Auron kovapuuöljyä. Tuli aivan upea pinta.

Hentti asensi ne eilen ja viritteli laatikon etureunat paikoilleen.

Nyt vain pitäisi ratkaista vetimet. Mustasta pyöränkumista? Nahasta? Metallinpaloista?

Seuraava vaihe väliseinien jälkeen on pienien huoneiden kattojen panelointi.

Sitä ennen on taas oksalakka-, pohjamaali- ja välihiontashow.

Ja halltexin päälle pitäisi valita viimeinen pinta – maali vaiko tapetti? Ja jokatapauksessa pitäisi laittaa tasoitetapetti.

Ihanaa, että taloprojekti etenee isoin harppauksin.

Nyt kapuan yläkertaan syömään ja morjestan ohimennessä ovelle!

YSTÄVYYDELLÄ

Emme yleensä juhli erityisesti syntymäpäiviä, isänpäiviä tai äitienpäiviä. Saati sitten ystävänpäivää.
Mutta kuitekin ystävänpäivänä tulee ajatelleeksi ystäviä.

Mielessä välähtää hetki Eevan kanssa kontallaan terassin tiilien ladonnassa.
Tai Lotan ja Teemun poppoon kanssa risutalkoissa. Tai Ansun, Arin ja Roban kanssa harkon kantotalkoissa. Tai Joulupäivänä Sarin ja Pepen kanssa nauttien rupattelusta.
Tai Sepon ja Marjaanan kanssa nauraen veneilymuistoille.

Lista olisi loputon, mutta älä uskokkaan, että emme muistaisi hetkiä sinun kanssasi!

Meillä on ollut ilo saada apua monilta ystäviltä rakennusaikana.
Ja apu voi olla myös, että ystävät ovat ottaneet meidät pois sutien ja sirkkeleiden ääreltä, sillä eihän ihminen loputtomiin jaksa.
Joten ystävä voi olla apuna monella eri tavalla!

HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ KAIKILLE
HAPPY VALENTINE
GLAD VÄNDAG

 Olipa ihana saada oikeita kortteja Hyvinkäältä ja sydämiä Varsinais-Suomesta

RUUTUINEN RAPPUKÄYTÄVÄ

Minulla on usein kuningasideoita. Ja kun siihen yhdistää peräänantamattoman ja sisukkaan luonteen ei se tiedä muuta kuin ongelmia. Hentille tai minun kropalle.

Ja juuri näin kävi rappukäytävän seinän kanssa.

Kun mietimme yli 8m korkean kuilun seinä- ja pintamateriaalia, päädyimme lopulta vaneriin.

Emme ole gyprokin ystäviä ja koska talossa on jo hirsiseinät näkyvillä, tuntui paneeli huonolta vaihtoehdolta.

Jep. Eli kellarissa 2,5 m korkea betoniseinä sai jäädä näkyviin ja loput 6m verhoillaan sitten vanerilla.

Mitäs sen jälkeen pintaan? Yksivärinen maali olisi tylsä, tapetti hankala ja kaipa sekin näyttäisi korkeassa tilassa kuin Karibian mustan aukon seinät.

Istuin ja mietin. Kyselin Hentiltä. Istuin ja katselin tulevien seinien ammottavaa tyhjää tilaa. Vision löytyminen aivoihin kestää joskus monta iltaa. Miljoona tyhjää katsetta ja otsan rypistystä.

Mutta lopulta se löysi tiensä ja dadaa – ikäänkuin se olisi ollut vain se ainoa ja oikea ratkaisu.

Siis maalaan ruutuja seinään.

Sävyn valinta on se helpoin juttu. Yleensä silmiin osuu jo ensimmäiseksi, se mihin sitten päädytään.

Pohjamaalasin. Mittasin ruudut. Teippasin. Maalasin tummemmat ruudut. Ja kaikki tämä vaakatasossa mukavalla työskentelykorkeudella. Ja voila. Ei kun seinään.

Muuten idea oli hyvä... paitsi unohdin, että vihaan naulan- tai ruuvinreikiä!

Ja niitä sitten olikin yli 250! Mutta ei kai Pertti ja Hentti niitä olisi saanut pysymään pelkällä pyhällä hengellä seinässä.

 

Kittasin. Hioin. Teippasin. Maalasin tummat. Kaikki tämä telineillä keikkuen.Kiroilin luonnettani koko eilisen illan. Miksi ei voisi ottaa rennosti jonkun osa-alueen ja antaa olla? Vaikka ne ruuvinreiät?

Kello 22.00. Kaikki tummat maalattu. Maalarinteippiä mennyt varmaan puolikilometriä. Ja huomiseksi jäisi vielä niiden vaaleiden ruutujen maalaus.

Toivotaan että teippi ja maali riittää, ennenkuin innostus menee ohi!