lauantai 30. elokuuta 2014

EI MITÄÄN JÄRKEÄ





Hankalahtia kun ollaan, tehdään aina kaikki hankalasti. Tai nurinpäin. Tai muuten vaan ihmeellisesti.

Moni tuttavista on pyöritellyt päätään talonrakentamispuuhillemme - talo on piirretty ja luvat saatu ajat sitten, mutta päätöstä talopaketin tai pitkän tavaran välillä ei ole tehty, vaikka pohjia jo kaivettiin.

Tai että vanhan talon paikalle on jo tehty terassi, missä kesäkukat sekä yrtit kasvavat kovaa vauhtia, mutta uuden talon antura on valamatta.
Tai että ulkohuussi on maalattu ja sisustettu.
Tai että kontti on saanut keittiönurkan kaappeineen ja hyllyineen, jonne veneestä pelastetut astiat ovat päässeet asumaan.

Kesällä oli ihana istua  terassilla lounastauolla auringon lämmitellessä kasvoja. Grillissä valmistui ruoka, ja tuoretta salaattia sekä yrttejä sai poimia lautaselle suoraan ruukuista.
Kuumimpina päivinä kävimme uimassa ennen lounasta – lähimpään rantaan on vain kolmesataa metriä ja puolen tunnin uintireissu virkisti kummasti.

Välillä harkitsimme jopa riippukeinun asentamista koivujen väliin…

 Iltaisin työpäivän jälkeen istuimme kiikaroiden taivaalle. Merikotka lenteli usein tonttimme yli – kerran kissan kokoinen saalis kynsissään. Haukka saalisteli näköetäisyydellä  ja kurkipariskunta ilmoitti olemassaolostaan kovilla huudoillaan. Hirvet ja peurat vuorottelivat pellolla. Olemme tainneet päätyä melkoisen zoolandian kupeeseen. Kyy ja rantakäärme kuuluvat tontin vakiokalustoon.


Luulen että meihin tarttui maailmalla tuo manana meininki – mitä sitä stressaamaan, kun elämästä voi välillä nauttia. Ja miksi ei voisi tehdä tontille kauniin taukopaikan sen sijaan että kaikki nurkat on rakennustarviketta ja rompetta täynnä?

Mutta mitä sitten olemme oikeasti tehneet?

 OLEMME :
·         Siivonneet tonttia edellisen asukkaan jättämistä roinista
·         Purkaneet palaneen talon ja palaneen varastorakennuksen
·         Tehneet kompostin ja kompostorin
·         Maalanneet  ulkohuussin, jonne tuli  ikkuna
·         Laatoittaneet terassin ja istuttaneet yrtit&kukat
·         Kaataneet puita ja pensaita vanhan Partnerin sahan itkiessä valitusvirttä
·         Hankkineet ison kärrynpyörän tulevaa kattohaikaran pesää varten ( siitä myöhemmin)
·         Kaivaneet uuden kaivon
·         Kaivaneet maalämpöputket maahan
·         Kaivaneet jätevesijärjestelmän, talonpohjan ja tien
·         Istuttaneet perunoita maahan – ne ovat Hentin erityisen suojelun kohteena…
·         Pitäneet KONTTIBILEET  -  talkoo ja rakennusprojektiin mukaan joutuneille, olipa joukossa joku joutilaskin…

Joten kesä on mennyt hurvitellessa ja nyt pitäisi kaiketi ryhtyä tositoimiin.
Apua – pian on syyskuu ja sanotaan, että talo pitäisi saada säältä suojaan. Mikä talo??????


Virallinen kesämies tupsahti kaivosta ulos


Peltorit huutaa reggaeta täysillä tärykoneen käydessä
Terassin alkua
Talon pohja ala Bobbe
Kaunis ja ihanasti tuoksuva laventeli






Ja musiikki soi kontissa

Konttibileet


Konttibileet












Painkiller a`la Lotta ja Teemu

sunnuntai 17. elokuuta 2014

ELÄMÄÄ JUOKSUHAUDOISSA




Kaivinkone surisee. Telaketjut puskevat villiintynyttä maata pitkin tehden perässään taas punkkivapaata aluetta. Täytyy myöntää, etten kaipaa noita perhanan paholaisia yhtään. Niin pieni, mutta niin falski kaveri tuo punkki on. Pureutuu huomaamattomasti ihon kiinni ja on harvinaisen vaikea löytää jokailtaisessa punkkisyynissä.

Katselen telaketjuja – kukahan tuonkin ihmeen on oikein keksinyt? Ideana uskomaton, samoin kuin koko kaivinkone. Pienenpienillä joystickillä ja suurella ammattitaidolla maata saa siirrettyä miten ja minne vain haluaa. Itse kaivinkoneesta saa lasielementtejä vedettyä ja nostettua mielin määrin, jotta näkee työmaansa paremmin tai saa raikasta ilmaa. Löytyypä koneesta jopa ilmastointi.

Välillä vain katselen ihmeissäni kuinka kauha kääntyy, nousee ja liikkuu hydrauliikan avulla -millintarkasti. Ei siis ihme, jos pikkupojat jo aikoinaan halusivat kaivinkonekuskiksi, sillä minunkin on monta kertaa tehnyt mieli hypätä puikkoihin, mutta masiina taitaa olla siihen harjoitteluun liian kallis. Parempi antaa Bobben olla puikoissa.. Mutta ehkä joku päivä pääsen kokeilemaan.

Maaperä jossa kaivamme, on pinnalta hienoa ruokamultaa, mutta sen alla odottaakin mutapommi. Savea, savea ja vielä kerran savea. Se asettaa talonrakentamiselle ja jätevesijärjestelmälle omat vaatimukset. Hankalat ja hintavat.

Nyt kaivamme sitä jälkimmäistä eli jätevesijärjestelmää. Kaivinkone on kaivanut 15 metriä pitkän juoksuhaudan, jossa on hyvä seisomakorkeus.
Siellä kuilussa, missä seison Hentin kanssa saappaineni, tulevat matkaamaan kaikki meidän kummalliset aineet, mitä viemäristä liikkuu saostussäiliön(kolmion) jälkeen. Dementiälääkkeet.Buranat. Konetiskiaineet. Mahdollisen tulevan miniän mahdolliset e-pillerit. Tolut.Domestokset. Hyi kauhistus mitä me jälkeemme jätämme suodatuskentään.

Uusi kolmiomme- toimisi tilapäisasuntona...
Jätevesijärjestelmähän on ihan yksinkertainen. Sille joka sen ymmärtää. Meille entisille cityläisille se oli uusi tuttavuus ja papereita sai tavata moneen kertaan, ennen kuin hebrean ymmärsi. Ideahan on lopulta näin simppeli : Talosta lähtevä jätevesi kulkee röörejä pitkin loivaa alamäkeä pitkin tosi pikkuisen kolmion kokoiseen pönttöön, johon krouvin tavara pysähtyy odottelemaan treffejä likakaivon tyhjennysauton kanssa.

Matka jatkuu läpi putkien ja pyttyjen ja päätyy putkissa lopulta meidän juoksuhautaan, joka on täytetty soralla ja hiekalla. Viimeisestä putkesta tuleva vesi pitäisi olla kristallinkirkasta, juomakelpoista tavaraa – vai onko? 




Imeytyskenttä routaeristettiin Finnfoamilla
Bobben laaseri oli hyvä apulainen kun mitattiin korkoja ja kaatoja

Kolmion pyöreätankkurit ovat poikkeavat veneen ankkureista...


Kummallisinta minusta oli se, että tuo” kolmio” täytyi ankkuroida maahan, ettei se lennä ilmaan.
Olisipa se melkoinen näky koko pytty matkalla tavaroineen kohti avaruutta… Ja kuka haluaisi olla näkemässä sen laskeutumista? 





lauantai 2. elokuuta 2014

RAKENNUSLUPAVIIDAKOSSA ENNEN JA NYT



Kumpi lienee vaikeampaa nykyisin – luvan saaminen vai itse rakentaminen? Se selvinnee myöhemmin projektin edetessä.
Mutta tässä sinulle vertailu rakennusluvasta vuonna 2014 ja 1948.


Vuosi 2014

Koska entinen karrelle palanut rakennus oli aivan liian lähellä tietä, emme voineet rakentaa entisen talon paikalle (tai tuskin olisimme halunneet aura-auton ajavan talvella lunta suihkien kahden metrin päästä talon ikkunoista)
Tontti taas on pitkä ja kapea, joka asetti talon paikalle omat vaatimukset.

Amatöörin silmillä olisimme valinneet todennäköisesti typerän paikan talolle, mutta onneksi Päivillä (arkkitehdillämme) oli siitä hyvä visio.

Paikkaa hilattiin hiukan lähemmäs tietä, jotta saisimme hyvät näköalat pellolle päin. Lakikirjoissa on omat säännökset talon etäisyydestä tien suhteen ja niinpä saimme ensi töiksemme hakea Turun ELY- keskuksesta lupaa, voisiko talon paikka olla 15.5 metriä tien keskiviivasta. Lupa saatiin, 110 euroa kiitos.

Seuraavaksi talon piirustukset matkasivat Paraisille. Paraisten Kaupunki halusi ratkaista ”suunnittelu tarve hankinnan” - kaiketi käytännössä saako/tarvitseeko tontille ylipäätään rakentaa. Vastaus oli kyllä. 390 euroa. Tackar.


Rakennuslupa ei liiku eteenpäin, ellei ole tehty maaperätutkimusta. 500 euroa ja paalutukseksi meni, savimaata hiekan alla. Perhana, rahat hupenevat ja eikä ole edes takuita, että saadaan lupa. Olisiko vanhan talon ostaminen sittenkin viisainta?

Mitä vielä? Karttapaketti Paraisten Kaupungilta. 116 euroa.


Niin ja jätevesisuunnitelma sekä energialaskelma. Jaha. Ja mistäs sellaiset tähän hätään?? Arkkitehti on oikea kultakaivos tässä vaiheessa, sillä sieltä tuli tietoa ja yhteistyökumppaneita kuin apteekin hyllyltä.
Laskut niistä vielä saamatta, mutta varma on, että satasia viuhuu. Tässä vaiheessa kukkaro oli keventynyt 1116 eurolla ja lupa-anomus oli siis pöydällä lähtökuopissa.

Mutta lupa saatiin ja se maksoi 2040 euroa. Plus tietty kaikki edellä mainitut.


Lupapapereissa on monta sivua tekstiä, mitä tarvitsemme työmaalla. Vastaavia patikkaan, sähköön ja rööriin. Ja mitä lie muuta. Sillä lakiuudistus 1.7.2014 muutti monta asiaa. Niistä sitten myöhemmin.


Vuosi 1948


Hentin isä haki rakennuslupaa 40 neliöiselle talolle Västermälöön. Piirustukset oli lyijykynällä piirretty leivinpaperimaiselle paperille ja niissä oli kaikki oleellinen – ohut viiva seinäksi, muutama ikkuna ja ovi sekä tulisijan paikka.




Paperissa leima ja teksti: Tämä piirustus liittyy rakennuslupaan, joten rakentamisessa on sitä ehdottomasti muutoksitta noudatettava ja piirustus pidettävä aina rakennustyömaalla nähtävänä.

Turussa, Työvoimapiirin toimistossa kesäkuun 17 p:nä 1948
Mainittakoon, että ovien ja ikkunoiden kohdalla oli vain suorakaiteen muotoiset aukot, ei siis mitään mallia millaiset ikkunat tahi ovet taloon tulevat.

Rakennustyöluvan takapuolella oli melkoisen hauska pykälä: Rakentamislupa annettu sillä ehdolla, että anojalla on kaikki k.o rakennuksen rakentamiseen tarvittavat rakennustarvikkeet hankittuna. Rakentamiseen ei tulla myöntämään rakennustarvikkeiden ostolupaa.

Ja tuon ehdon yläpuolella oli taulukko, jossa olisi voinut anoa esim nauloja niin ja niin monta kiloa tai rautaa niin ja niin monta kiloa tai tiiliä niin ja niin monta kappaletta. Vieressä myönnettyjen määrä.Tai ostolupa niille.


Olipahan erilaista aikaa, lieneekö pula-aikaa? Mutta ajatelkaa jos nykypäivänäkin pitäisi olla rakennustarvikkeet hankittuna… taitaisi monelta jäädä tekemättä rahojen puutteen vuoksi… budjetit kun aina on laskettu alakanttiin melkein kaikilla. Niin varmaan meilläkin…

Mutta hyvin on leivinpaperille piirretty talo pysynyt pystyssä, ilman hometta. Kyllä siihen aikaan osattiin. Kateeksi käy.