Nostan kasasta 25kg Weberin 137
oikaisulaastisäkin. Säkki numero 32. Raahaan sen kuistin edustalle,
missä iso musta laastiämpäri odottaa porakoneen ja vispilän
kanssa.
Kaadan ämpärillisen vettä ja
repäisen pussin auki. Tasapainoilen pussi jalkojen välissä ja
vispilä kädessä sekoitellen. Milloin pussista tulee liian hitaasti
tavaraa ja milloin kiroilen, kun sitä tupsahtaa liikaa.
Sekoittelen puuroa ja kuuntelen Hentin
satunnaisia huutoja ai laaav juuu. Sillä on Peltorit korvissa ja
Partner juoksee sen edellä syöden ruohoa. Tuskin se mulle
laulaa....
Kello oli puoli viisi perjantaina, kun
saavuimme tontille. Päivä oli mennyt Turussa laattoja ja kiukaita
ihmetellessä. Mutta joskus niitäkin täytyy valita. Vaikka kello
oli niin paljon, sekoitin aikaa uhmaten koko pytyn laastia ja
ajattelin tasoittaa sokkelia. Toiseen kertaan, jotta siitä tulisi
varmasti tasainen.
Kun aikoinaan tasoitin sokkelia
ensimäistä kierrosta, yksi pytyllinen riitti kahden tunnin
rupeamaan. Seiniin upposi laastia paksu kerros, sillä harkot imivät
sitä ahnaasti. Mutta nyt riittikin melkoisen ohut kerros! Katsoin
kelloa ja valmiin laastin määrää – se ei tiennyt hyvää.
Olin haaveillut rauhallisesta illasta
katkarapukasaria ja patonkia nautiskellen, mutta nyt näytti siltä,
että läästin laastia hiki otsassa vielä monta tuntia.
Hentti tuli apuun, kun tasoitettava
alue vain kasvoi kasvamistaan ja veti edeltä rahinakivellä
epätasaisuudet pois. Minä tulin perässä kostuttaen seinää ja
lopuksi tasoittaen.
Lopun viimein, kun inspis oli kova,
luonne peräänanatamaton ja laastia piisasi, länsi- ja
pohjoispuolet tulivat valmiiksi.
Länsipuolella oli tullut kontattua
telineiden alla ja pohjoispuolella kiipeilin alumiinitikkailla
laastin kanssa tasapainotellen.
Mutta valmista tuli ennen puoli
yhdeksää. Sokkeli kaunis ja nurmikko kaunis. Kota padassa kuuma
vettä, millä sai pestyä laastipölyt pois. Mikä fiilis!
Otsalampun kanssa laittelin terassilla
katkarapupataa kaasukiekuran päällä. Hentti kattoi sisälle
lautaset sekä lasit ja laittoi tunnelmaa.
Nautimme illallisen kynttilälyhtyjen
valossa keskeneräisessä olohuoneessa.
Huomenna kroppa varmasti itkee, mutta
se on sen ajan murhe.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti