sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

SUOMIVAAHTO ELI FINNFOAM

Sarokkaan auto täräytti kuorman kanssa pihaan. Painoa ei ollut kuormassa paljon, mutta korkeutta kylläkin. Finnfoam- eristyslevyjä oli 300 kappaleen verran. Ja osoite alakerran lattialle.
Levyt sukelsivat ikkuna-aukosta sisälle ja päätyvät pikkuhiljaa Hentin muokkaamana lattialle.
Kaikki viemäriputkien, takan ja hormin paikat on kolottava eristelevyihin.Saha on käynyt ja sahalaitainen puukko on ollut kaverina, muotteina ovat toimineet purkit ja purnukat vuoronperään.

Ensimäinen kerros on 10 cm paksu ja sen päälle monsieur Fagerlund saa tulla paikalle asentamaan vesijohtoputket. Ne kuulema sulatetaan nykyisin levyn sisälle, joten toisen eristekerroksen latominen sujuu kuin tanssi vain sen jälkeen.

Sen jälkeen on monsieur Gustafssonin aika tulla sähköröörien kanssa. Nyt vielä on mahdollisuus miettiä, haluaako jonnekkin lisää pistorasioita, valun jälkeen se on myöhäistä.
Eli pitäisi visioida huonekalujen paikat, valot ym vielä kertaalleen. Hmmm, ei niin helppoa.
Mokia ei saisi tulla. Täytyy myöntää, että kun on päivät töissä ja sinä yhtenä vapaapäivänä sunnuntain lisäksi tulee rakennukselle, saa aina aloittaa mietinnän ihan alusta. Ikäänkuin siimat olisivat karanneet käsistä ja niitä saa aina alkaa haalia takaisin. Juuri kun kaikki on nipussa, onkin aika lopettaa ja vaihtaa työmaata.

Viikon päästä alkaakin loma ja silloin voi varmasti keskittyä enemmän rakentamiseen.
Suunnittelimme alkuun valua jo ennen pääsiäistä, mutta nähdessämme putkimiehen ja sähkömiehen kauhunsekaiset ilmeet päivämäärän kuultuaan, siirsimme sen pääsiäisen jälkeen...

Ps. Olimme kovin kultturelleja viikonloppuna. Olimme kuuntelemassa launtaina Gubbrockarnas konserttia ja tänään Cold Casen konserttia. Molemmat olivat huippuhyviä. Kyllä täällä Paraisilla on lahjakkaita kavereita.! Yes.





maanantai 9. maaliskuuta 2015

KEVÄTTÄ

Ihanaa, aurinko paistoi eilen! Merikotka liiteli tontin yli ja linnut pitivät konserttia.
Navetassa oli kolme kissaa..prkl, montako niitä on muutaman kuukauden kuluttua?
Eikö dejour-kissamme Magnus saa kuria reviirilleen... vai olivatko nuo 2 muuta  daameja, jotka olivat tulleet parisuhdehuutokauppaan?

Hentti parturoi - ei minun päätä vaan villiintyneen heinikon seasta löytyneitä viinimarjapuskia.
Kateellisena sitä katselin. Olisipa ihana upottaa sormet multaan ja haravoida pihaa.
Vaan sain tyytyä täyttelemään lecaharkkojen koloja, mutta vaihtelun vuoksi tein sitä ulkopuolella ja ikkuna -aukoissa keikkuen.
Naulojen maasta poimimisesta on tullut meille uusi harrastus. Löytyneillä nauloilla rakentaisi varmasti toisen talon.

Iltaisin tietokone käy kuumana- tarjouksia Finnfoamista, portaista, betonilattiasta, lattialämmitysputkista ja tulisijoista sinkoilee eteenpäin.
Sarokas on ollut yl

ivoimaisesti paras ja ystävällisin rautakauppa.Ja hinnoiltaan lompakolle sopiva.
Siitä onkin tullut hovihankkijamme monessa.

Seuraava projektimme on lattialämmitys, vesijohdot ja sähköt valun alle.
Sitä ennen Hentti käväisee keikalla Vaasa Expressillä. Elvistä, trubaduurimusiikkia ja risteilyisännän hommia. Kaikkia sopivassa suhteessa.






sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

KATTO PÄÄN PÄÄLLÄ


Kiva, kun saimme katon pään päälle. Enää ei ole lunta tuvassa eikä alakerta lainehdi vedestä.
Piipunkohta jätettiin vielä vaiheeseen, sillä täytyy olla hiukka lämpöisempää, ennekuin pääsee muuraamaan hormia.

TIILITASOITE TT

Ihanaa. Sillä nyt pääsen minäkin ”kunnon töihin”. Kellarin harkkoseinissä riittää kolojen täyttöä ja seinien tasoittamista. Ja se on meikäläisen himohommaa.
Iso pytty kainalossa kävelin alas kellarin ovelle. Pyttyyn olin ladannut porakoneen, vispilän, muurauskauhan, 3lastaa ja leveän harjan.
Hankasin seinästä ensin kohoumat pois rahinakivellä ja poistin muurauksen aikaisia jäljelle jääneitä nauloja. Pöly oli melkoinen eikä minulla tietty ollut hengityssuojaa. Tyhmää.

Hain vettä kaivosta( vesi on siellä niin korkealla, että tarvitsee vain avata kansi ja upottaa sanko täpötäyteen kaivoon) ja kannoin muurauslaastisäkin porakoneen lähelle.
Repäisin auki säkin, kaadoin vettä ämpäriin ja aloin sekoittaa muurauslaastia veteen.

Vispasin hyvän tuntuisen taikinan ja kävin kostuttamassa sillä aikaa seinää, kun taikina vetäytyy.
Vispasin vielä kertaalleen, jotta taikina olisi tasaista.
Ämpärinä mulla oli pienehkö musta kuraämpäri, sillä ison raahaaminen on raskasta ja hankalaa.
Aloitetaan näin alkuun naismaisesti.

Taiteilin kurakauhalla kuraa tasoituslastan päälle ja pikkulastalla tungin harkkojen välejä täyteen.
Kunnon step-up siitä tuli, sillä katonrajassa olevat välitkin piti täyttää.Portaat narisivat allani, kun taiteilin yläilmoihin lastojeni kanssa.Kuraa valui alkuaikoina lastasta lattialle, kun unohdin pitää sitä vaakatasossa. Turvakengät ja housut saivat siitä osansa, menipä sitä välillä hihan suusta ruokalusikallinen puseronreunaan. Aina roiskuu, kun rapataan, vai miten se nyt meni.

Reilu tunti ja ämpärillinen. Tuhat askelta ja viisituhatta ränteen vääntöä.Hartiat huutaa varmasti halleluujaa huomenna.

Vaihteluksi sekoitin tiilitasoite TT:tä ja tasoitin eilen valmistellun harkkoseinän.
Pölyisestä iänikuisesta radiosta kuului Nova ja läästin laastia seinään.
Vajaan 10 vuoden remonttitauko teki sen, että sai taas harjoitella tekniikkaa uudelleen, mutta sieltä se löytyy pikkuhiljaa.

Lopuksi vedin kostutetulla harjalla kauniin pinnan. Nyt on teknisen tilan seinät valmiit, kun sinne aikanaan aletaan asentamaan sähkötauluja, maalämpöhärpäkkeitä etc.

Säkillisestä tasoitti 10 neliön verran seinää ja lopputulos oli ihan siedettävä – riitti ainakin tekniseen tilaan. Seuraavaksi voin vakaannuttaa kättä Hentin harrastetilaan ja Grande Finale jää sitten muihin kellaritiloihin. Siellä niitä seiniä saa katsella useimmin ja tarkemmin takkatulien lämmössä. Vaan jos ei tulos tästä parane, niin lamput saavat himmentyä....

Laskeskelin siinä tasoittaessani, että kaikkiaan tasoitettavaa pintaa sisällä on 240 neliöä ja ulkoseinissä 120.Eli ohuelti tasoitettuna ainakin 24 säkkiä tasoitetta ja 10 ämpärillistä muurauslaastia sen lisäksi.
Hipphurraa korkeat kellarit ja lecaharkot! Buu kipeät ranteet ja hartiat!



Step-upin jälkeen