tiistai 31. toukokuuta 2016

PROJEKTIT JA NIIDEN VASTUSTAJAT




Lieneekö ammattini, jossa kaikki päivän työt on tarkkaan merkitty aikatauluun, tehnyt vapaa-ajastanikin sellaisen.
On näet aikatauluja ja tavoitteita. Päiväsellaisia ja viikkosellaisia ja joskus vuodenaikasellaisia.


Tälle kesälle olin ajatellut talon maalauksen. Ihaninta koko projektissa on se, että kesä ei ole ihan alkanut ja talo on maalattu. Mikä tunne, kun sen sai maalattua. Korkeimmillaan pensseli suti 11 metrin korkeudessa ja hiukan oli pelko takamuksessa, jos telineet vaikka pettäisivät.
Kuului vain slurp, kun valopetrooli-pellava- ja vernissaöljymaali sujahti paneliin.

 


Toinen projekti oli puutarhakalusteiden maalaus. Surkeassa kunnossa olevat mööpelit saivat pesun ja kevyen hionnan ennen maalia. Maalina tuota samaa taloon tullutta maalia, vain valkoisena. Maalikerrosten väliin kittasin lakkakitillä ja hioin kevyesti. Aika näyttää, kestääkö kyseinen metodi.


Before
Before
After 8 hours




Kolmas projekti oli viimeisen seinän sokkelin tasoitus laastilla. Jäi tekemättä viime syksynä ja on ollut alitajunnassa koko ajan. Tänään sain senkin pois listalta.

Projekti no 4 - Hentti on pähkäillyt ulkopuolisen ikkunalistoituksen kanssa. Olemme ajelleet ympäri Paraisten asuinalueita ja miettineet mikä sopisi taloomme. Malleja onkin melkein yhtä paljon kuin on talojakin.
Harmiksemme talopaketin mukana tulleiden lautojen profiili aiheuttaa lisätöitä, sillä niissä on viistot ulkoreunat. Tietää harmaita hiuksia sirkkelin ääressä. Mutta tänään sekin projekti sai protomallin.

 

Olen maalaillut listoja ulkona valopetroolimaalilla, mutta jollakin on jotakin minun maalausta vastaan.
Näet tuo tyyppi on kävellyt joka yö kosteiden listojen päällä, sontinut ja jättänyt jalanjälkensä niihin.
Taivaalle tuo valkosiipi liitelee päivät ja naureskelee varmaakin iltaisin tulevan yön tepposiaan.




Projekti piha siistiksi etenee pikkuhiljaa. Rakennusaikaiset materiaalikasat alkavat olla pieniä ja keräsimme sunnuntaina Hanneksen avustuksella peräkärryllisen rikkonaisia pressuja ja suojamuoveja vietäväksi kaatopaikalle. Kukkia istutellaaj ja kasvimaalla lakaa nousta ensimmäiset syötävät.


Ja viimeinen projekti oli talviturkin heittäminen. Se tapahtui eilen hikisen rakennustyöpäivän jälkeen.
Eikä se vesi ollut edes kylmää.

Ja nyt näppäilen tätä illan viimeistä projektia- päivitystä tänne blogiin.
Vieressä pikku plörö Xante konjakkilikööriä.
 
Kippis kaikille valmiille prejekteille!

tiistai 17. toukokuuta 2016

MAALAUSTA JA MAKULATUURIPAPERIA SÄÄN MUKAAN

Talosta on maalattu kolme seinää. Viikonloppuna tuli vettä kaatamalla eikä kannata ajatellakkaan maalaamista, ennenkuin ilmn kosteusprosentti laskee ja keli lämpenee.
Väri ulkoseinässä näyttää hyvältä ja talo pienenee silmissä, mitä enemmän seiniä valmistuu.
Sateen siirtäessä maalausta tuonnemmaksi oli aika siirtyä takaisin sisäpuuhiin.

Josta sieltäkään ei työt lopu.
Makulatuuripaperia on mennyt monta rullaa seinään ja nyt ei tarvitse kiroilla, sillä älysin liisteröidä  paperin kunnolla ja antaa sen vettyä hetken ajan. Lopputulos on toisaankin tasainen, niinkuin se tämän paperin tehtävä onkin.

Paperia on mennyt kuusi 20 m rullaa, onneksi on halpaa tavaraa. Osan seinistä olen pohjamaalannut ja osaan tulee tapetti. Retrosellaisia.

Kasvimaalle on laitettu porkkanaa, perunaa, yrttei, valkosipulia ja vaikka mitä. Jopa hevosenlantaa.
Viimekesän sato meni miinuksen puolelle, saas nähdä kuinka nyt käy. Täytyykö alkaa toripaikan varaukseen vaiko varata iso pinkaa nenäliinoja kyynelehtimiseen?

Haaveilemme jo ajasta, kun saamme nuo koko taloa kiertävät telineet pois ja alkaa muokata talonympärystä enempi kodinomaiseksi.



Limittäin olevat vuodat säästävät monelta sotkulta liisteröidessä








torstai 5. toukokuuta 2016

TALON MAALAUS



Kävimme ihan Pajutexin myymälässä Vantaalla hakemassa maalit ja hyvät neuvot talon maalaamiseen.
Taisin mainita jossain päivityksessä, että kokeilimme petroolimaalia muutamaan kuivaan paneelinpätkään.

Nyt ne ovat sitten olleet kovissa sääolosuhteissa pohjois- ja itäseinustalla. Ja niin hyvältä näytti, että päädyimme maalaamaan ne kovin hienoksi höylätyt ulkopaneelit Hannan petroolimaalilla ja Falun punaisella.

Hentti teki pohjatyöt eli paikkapaikoin pesi pois lian, joka oli roiskunut rakennustelineiltä. Siellä oli melkoinen sekoitus ekovillaa, hiekkaa ja taisi olla multaakin, ja kaikki tuo oli roiskunut tietty seinille.
Niihin kohtiin, joissa oli vähänkään homeeseen viittaavaa, laitoimme homeenestoainetta.

Ja sitten vaan suti heilumaan- eikä sitten mikä tahansa suti. Ostimme nekin Pajutexistä, sillä pensselillä on suuri merkitys itse työhön ja lopputulokseen. Väärä pensseli junnaa vastaan, mutta oikeanlaisella työ etenee nopsasti.

Ajattelin ”harjoitella” pohjoisseinään, sillä siinä on melkoisen lyhyitä pätkiä maalattavaksi.
Petroolimaali on minulle uusi tuttavuus, sillä olen aiemmin maalannut vain pellavaöljymaaleilla.
Suurin ero oli liukuvuus ja ehkä maali on löysempääkin, joten jonkinlaista suojausta saa tehdä.
Ja maali on tosi riittoisaa.

Maaliprojekti alkoi tänään kello 10.00 – minä sudin ja Hentti toimi assistenttinä telineiden suhteen.
Meillähän on koko taloa kiertävät puiset telineet, mutta joissakin paikoissa niitä joutui korottelemaan (virittelemään)

Sää oli upea, kosteusprosentti oli alle 50% ja sain siinä maalatessa kuunnella lintujen kevät konserttia.
Käenpiikapariskunta on päättänyt asettua Matin tekemään Villa Torquillaan ja melkoisen hauska laulu kuuluu nyt kotikoivun oksilta.

Ilta kahdeksalta pohjoispuoli alkoi olla melko valmis, minun persmus täyttä tikkuja, kun olin istunut välillä telineillä paneeleita sutien. j Hentti melko maalissa, vaikkei sutinutkaan seiniä.
Talo ulkonäkö muuttui kummasti. Pieneni värin tullessa tummemmaksi.
BEFORE

AFTER




Huomenna ja lauantaina on pienempi kampaaamopensseli kädessä, mutta sunnuntaina homma jatkuu!