sunnuntai 23. lokakuuta 2016

PUOLIVALMIIT JATKUU



Puolivalmiit sarja jatkuu

Hentti on kyykistellyt terassin vasojen ja komposiittilautojen kanssa. Selkärangan nikamat pullistelevat vuoroin sisään ja vuoroin ulos. Hento huokaus kipuaa kohti terassin kattoa ” olisinpa 25 vuotta nuorempi, tai ainakin 10”
Komposiitti taitaa olla yksi niitä harvoja muoveja, joita tontille ollaan huolittu.
Suurin syy taisi olla aikoinaan Puukeskuksen -70% alennus… hiiteen filosofia, jos kerran halvalla saa….
Komposiitti tietääkseni on kierrätysmuovista tehty ja olisiko siinä jopa puuta mukana?
Vasat ovat reilusti maanpinnan yläpuolella, sekä seinän ja siihen kiinni tulevan vasan väliin laitettiin 5 mm palikoita sinne tänne, jotta ilma kiertää.
Ei pitäisi siis lahota ihan heti.

Pihalla on kaivinkone häärinyt, vuoroin Bobbe ja vuoroin Mankku ohjaimissa.
Maata on muokattu, kiviä on aseteltu ja multakasat ovat vaihtaneet paikkaa.
Autolle tuli kunnon ”rondelli” eli liikenneympyrä.Kun on kaksi vuotta peruuteltu ja veivattu Audia eestaas, niin nyt pääsee autolla ympäri. Keskelle tulee vielä kivi, valo ja autolle lämmitystä varten pistoke. Jo passaa.

Olen istutellut krookuksia ja narsisseja sekä laitellut kukkapenkkejä ojennukseen kevättä varten.
Vielä jos ennättäisi laittaa betonilaatat kuistin edustalle ennen talvea,portaat saavat jäädä kevääseen.

Muuten piha alkaa jo hiukan hahmottua.
Pian loppuu valo ja inspis ulkona – sisähommat alkakoon!

















Lisää kuvateksti


torstai 6. lokakuuta 2016

PUOLIVALMISTA




Kaikki tuntuu olevan puolivalmista. Kuistin panelointi, terassin vasat ja lattia, etupiha, takapiha, kasvimaa, hyötykasvilaatikot, terassin sisäkatto.
Mutta jos lasketaan kaikki puolikkaat yhteen, niin on siinä matemaattisesti jotakin valmista.
Ainakin joskus.

Eli kaivinkone hääräsi viimeviikolla tasoitellen itä ja eteläpäätyjä. Omaa multaa oli varastossa tontinkaivuun ajalta, joten onneksi ei tarvitse ostaa sellaista.
Sepeliä ajettiin terassin edustalle ja ja… uskaltaako tuota edes kertoa…

Näet maalämpöputkien päällä oleva maa on täydellistä keräämään lämpöä, sillä se on hyvin savipitoista.
Mutta koska sinne on ääri vaikea päästä millään kaivinkoneella keväällä tahi alkukesästä, päätimme laittaa hyötykasvimaan kuntoon. Vaikka se nyt tuskin olisi tärkeysjärjestyksessä number one.
Suodatinkangas ensin, sen päälle sepeliä ja sitten alkoi hurjat tolpanhakkajaiset.
36 tolppaa ja jalkaa. Jalat ostettiin, mutta tolpat olivat puutavarakasojen alustoista jääneitä tolppia.
Aaltopellit saimme ystävältä (kiitos Borre ja Boy), joten kustannukset jäivät melkoisen pieniksi.
Laatikoiden koko on 214x 107 cm. Ja korkeus lähellä 90cm. Selkä kiittää.

Sitten toinen tyhmä juttu…

Muurailin ylijäämäharkoista ja laasteista kukille jonkun sorttisen laatikon. Se kestää juuri ja juuri päivänvalon, vaikka muurasinkin sitä illan hämärissä.
Vino ja mutkikas, mutta kaipa se kukille kelpaa.
Ja jos kaatuu, niin siitä vaan.

Niin ja by the way, meidän pää Hanslankari lähti  oikeisiin töihin.
Ajaa taksia Leinolle, pian kai meillä on Paraisilla laulava taksikuski tai karaoketaksi.

Vaio vaikenee, meikä lähtee Dalaskogiin bingotöihin!