Projekteista projekteihin
Olen aina kateellisena ihaillut
ihmisten seesteistä elämää – koti kunnossa, syntymäpäivänä
kaikki laulavat sängyn reunalla kakkuvadit kädessä ja elämä
täynnä traditioita.
Itse olen tarponut elämääni
projekteista projekteihin eikä loppua näy.
Hyvinkäällä kuljin sorkkarauta
kädessä purkaen ja remontoiden omakotitaloa ja asuntoja.
Sama jatkui Paraisilla, Hentti-parkakin
joutui projektityöntekijäksi meikäläisen tavattuaan.
Juuri kun saimme talon remontoitua
katosta lattiaan, se perhana otti ja paloi.
Projekti ”muutto yllättäen” alkoi
ja palattuamme takaisin taloon aloitimme uuden projektin ”Serenan
varustus maailmalle”
”Serena maailmalla” oli taas iso
projekti ja samalla erilainen elämäntapa. Ihana sellainen. Välillä
kaipaan veneessä asumisen mukavia puolia- helppous hypätä
sukeltamaan, uudet paikat ja aava meri silmien edessä.
Se tontiltamme avautuva aava maisema
varmaan teki aikoinaan minuun vaikutuksen, muistutti varmaan merta
jollakin tapaa. Siitä alkoi ”hanslankari projekti”
Nyt hanslankari projekti vie kaiken
vapaa-ajan ja vähän enemmän.
Mikä kummallisinta, kaikki projektit
ovat tulleet omasta päästä paitsi tulipalo. Eli ei voi kun katsoa
peiliin, jos jurppii. Mutta kun on siunattu moisella luonteella, on
sen kanssa opittava vaan elämään.
Yritän miettiä eläkepäiviä, enkä
voi millään kuvitella istuvani keinutuolissa ristisanatehtäviä
täytellen. Ehkä mieluummin vaellellen maailmalla uusiin paikkoihin
tutustuen.
Anoppi sanookin, että hullujen puuhaa,
kun saavumme iltamyöhään työmaalta. Lienee oikeassa.
Vaan kyllä se on niin, että on
asioille on aina lyötävä päivämäärä ja sitten on tähdättävä
siihen, että kaikki on kunnossa, kun esim kura lattiaa varten
saapuu.
Niinpä tiedämme olevamme polvillaan
koko sunnuntain ja maanatain raudoitusverkon päällä.
Lattialämmityskaapelit kääntyvät
piirustusten mukaan mutkille ja 500 nippusidettä pääsee niitä
kiinnittämään. Alla on 200 metriä sähköputkea ja päälle tulee
9 senttiä kuraa.
Että se niistä
Pääsiäistraditioista...
Nauttikoon ken voi, hullujen puuhat
jatkukoon!
Talo uudesta näkökulmasta |
2 kommenttia:
Seesteisessä elämässä ei ole mitään ihailemista, se on mun mielestäni aika tylsää. Ainakaan sitä ei kannata kadehtia, kahvikuppi somasti kädessä pikkusormi sivulle ojentuneena, tämä on kuvaus sellaisesta olosta? Kannattaa ja täytyy yrittää ja kokeilla kaikenlaista. Asioilla kun on tapana järjestyä, voi onnistua hyvinkin. Eikä tylsisty.
Minä ihailen teidän rakennustyönne edistymisvauhtia. Lisäksi on kesä tulossa, eilen kauheassa tuulessa tulivat meille peipposet ja yrittelivät siinä kohinassa lyhyitä säkeitä tapailla. t leena
No joo, odotellaan vielä sitä kahvikuppiaikaa... Täälläkin linnut pitävät konsertteja, kurjet pellolla keikkuvat.
Lähetä kommentti