sunnuntai 25. tammikuuta 2015

KIINALAISTA MUURIKALLA

Sunnuntai - iltana kaikki tuntuu taas mukavalta. Lumenpoisto sujui nopeasti, emmekä käyneet kellarissa pilaamassa päiväämme – siellä olisi kuitenkin ollut vettä tai jäätä...
Saimme sen sijaan poltettua risuja pois. Avuksi saapuivat Ansu ja Ari, Robakin tuli katsomaan, miten talo edistyy. Pian porhalsi Eva Pertin kanssa ja risukasa pieneni pian kovaa vauhtia. Hyvästi punkit – siellä lehtien seassa ne kuulema talvehtivat.

Laitoimme tulet muurikan alle ja heitimme sinne broileria, vihanneksia ja keitettyjä nuudeleita. Paljon tulisia mausteita ja voila – seisova buffet oli auki. Jokainen otti ruokaa ja lampsi igloon syömään.
Söimme ja joimme kahvit - ilta olikin sillä aikaa hämärtynyt,kun kömmimme iglusta ulos.
Talkooporukka lähti ja jäimme Hentin kanssa istumaan nuotio vahdeiksi.
Nuotiosta leijaili ylös kauniita kipinöitä, lehdistä kaiketi. Hyvin erikoisia, kuin ilotulitus konsanaan.
Kuulimme samalla pöllön huhuilevan. Alkavat pian etsiä seuralaista. Kevät on siis tuloillaan.
Tylsästä alusta koituikin kiva päivä.
Sunnuntaisesta ruoanlaitosta lumen keskellä alkaa tulla mukava traditio. Pariviikkoa sitten Anne ja Pena Hyvinkäältä käväisivät katsomassa hirsitalon mallia. Silloinkin ruoka valmistui lumen keskellä.
Miksi odottaa kesään, kun voi talvellakin grillata?



Ei kommentteja: