tiistai 24. helmikuuta 2015

KIRPPISRALLI

Tänään saimme nauraa itsellemme. Ja kunnolla.
Kaikki alkoi oikeastaan Tori.fi- sivustosta, joka on imaissut minut sisäänsä.Mutta pieni pala historiaa ensin...

Kun myimme ennen maailman merille lähtöä talomme vuonna 2011, myimme suurimman osan kalusteista, matoista, verhoista jne. Melko epätavallista, mutta totta. Totta on myös se, ettei meillä nyt ole liiemmin huonekaluja, joka on tietysti mukava asia, kun rakentaa uutta taloa.
Edellisen asunnon huonekalut olivat pitkälti roskalavalöytöjä tai kirppis/sukulaisbongauksia. Ja 1900 luvun alkupuolelta, osa jopa sitä vanhempia.

Päätimme ryhtyä uuden talon myötä moderneiksi. Tai niin me kuvittelimme.
Ollaan päästy sitten niin pitkälle, että 50- luvun kalusteet miellyttävät eniten ja jopa 60- lukukin kelpaa. 70- luvulta kelpuutetaan vain harkiten...Ollaan siis tosi morderneja!

Ja niinhän sitten selailen päivittäin Tori.fi tai huutonet tai Kuopionkirppis (mulla on näet alihankkijoita Leppävirralla)
Tähän mennessä on koukkuun tarttunut Kuopiosta teaksohvapöytä, Somerolta pari tuolia ja eräänkin näköistä krääsää Hyvinkäältä. Mutta tämän päivän naurut olivat huippujuttu.


Bongasin kivan seinäkellon ja matontamppaustelineen Porista. Siis hitsin kaukaa. Mutta soitin kellosta ja puheluun vastannut mies oli mukava. Kertoi isänsä olleen puuseppä ja myyvät pois hänen talon jäämistöään. Hmmm
Varasin kellon ja telineen ja lupasin tulla lähiaikoina. Ihan hullua.
Tänään oli vapaapäivä kampaamosta, ja olisi pitänyt alkaa tasoittamaan teknisentilan seiniä...mutta kaipa yksi kirppariralli vie voiton harkkoseinän tasoittamisesta. Ennätän tehdä sen joku toinen päivä.

Hypättiin aamulla Audiin ja kärry pomppi iloisena perässä. Jarrua löytyi ensimmäisen kerran Luvian kohdalla, jossa oli mielenkiintoinen kirppari. Lupasimme tulla paluumatkalla ajan kanssa uudestaan.
Tapasimme Pekan ja tsekkasimme kellon, purimme tamppaustelineen kasaan ja teimme kierroksen talossa sekä tallissa.

Ovea kaivetaan veneen takaa esille
Mukaan tarttui edellisten lisäksi kolme ovea (rakastan erilaisia ovia), ainakin 7 kalaverkkoa, perämoottori, pitkäsiima ja moottorisahan teroitin. Raavimme kukkarosta viimeisiä roposia ja ihmettelimme, miten tässä näin pääsi käymään? Hentti kurkkasi jopa myytävänä olevaan Toyotaan...

Verkot ja kalavempaimet sekä perämoottorihan ovat juuri, sitä mitä nyt tarvitaan kesken rakennusprojektin! Hentti on kalastaja poika ja tonttiimme kuuluu muhevat kalastuvedet...joten ehkäpä ahti suo antejaan.

Paluumatkalla pysähdyimme uudestaan entisen koulun tiloihin tehtyyn kirppikseen.
Tavarat olivat laitettu esille siististi eikä ollut ryöstömeininki hinnoissa.
Lasse Lindqvist, joka pyörittää ”koulukirppistä” oli mukava ja asiallinen.

Jos joskus ajelette Porin suuntaan, poiketkaa ihmeessä Luvialla, osoite puotiin on Peränkyläntie 3.
Sieltä tekee löytöjä. Ja varatkaa käteistä mukaan, sillä meillä oli melkein Matti Kukkarossa Porin jälkeen ja ostettavaa olisi ollut vaikka kuinka. Tai sitten Lassen on hommattava maksupääte...
Mutta mukaan tarttui pari seinälamppua ja kyltti Belaruksenkujalle...

Alla kuvia Luvian kirppikseltä:














Ei kommentteja: