keskiviikko 20. tammikuuta 2016

OSB- LEVYSTÄ TEHTY KATTO

Olohuoneen ja keittiön korkea katto on nyt valmis.
Mietimme pitkään,mitä materiaalia sinne laitetaan ja kaikki vaihtoehdot tuntuivat enemmän tai vähemmän huonolta. Hirsien jäädessä näkyviin sisäpuolella tuntui paneeli sen jatkeen liian raidalliselta vaihtoehdolta.
Cyprocin laitto ja varsinkin saumaus&hionta kuuden metrin korkeudessa ei saanut hiphihurraa huutoja puolelleen. Halltex? Ei. Vaneri ? Ei.

Lopulta päädyttiin OSB-levyyn. Oriented Strand Board. Suunnattu suurlastulevy.
Levy on puulastuja ja liimaa. Tiukkaan puristettua sellaista.
Nopea laittaa ja plussana edukas hinta.
Levyä löytyy eri paksuuksina ja jopa ympäripontattuna. Valitsimme tukevuuden vuoksi 11 mm paksut pontittomat levyt, jotka yksinkertaisesti ruuvattiin puuruuveilla kiinni.

Sähkömiehen ilme olisi ollut kiva saada kameralle, kun hän näki katon valmiina.
Näin, että isoratas pyöri ja Janne mietti, onko katto ihan kamala vai oikeasti hyvä.
Sanoin lukevani hänen ajatuksia ja kysäisin, mihin tulokseen hän päätyi?
No inte det så tokig... No ei se nyt niin paha ole...

Nyt saamme istua niskat nurin kattoa ihaillessa tai kurkkia peltomaisemaa ikkunasta.
Luonto on nyt kauneimmillaan ja teemme pyrähdyksiä ulkoilmaan aina kun maltamme irrottaa pensselit tai porakoneet käsistä.






sunnuntai 10. tammikuuta 2016

KALKKIMAALI JA VÄHÄN MUITAKIN EKOTUOTTEITA


 

Joskus on hyötyä, kun ei kiirehdi. Tai antaa vaan asioiden mennä omalla painollaan.
Olin aikoinaan lukenut netistä ja lehdistä kalkkimaaleista eikä mikään ollut kolahtanut oikein kunnolla.
Googletin ja googletin, kunnes lopulta törmäsin Auron tuotteisiin klikkaa: www.pajutex.fi

Tuotteista kovapuuöljy oli tuttu edellisen remontin ajoilta, mutta nyt bongasin Pajutexin sivuilta
paljon muutakin. Hyvät muistot kestävästä öljystä rappusten askelmissa sai minut kiinnostumaan tuotteista. Ja hyvänä plussana tuo ekologisuus ja luonnonmukaisuus.





Tilasin alkuun pytyn Auron kalkkimaalia, ruskeaa ja mustaa pigmenttiä.
Aloitin testimaalauksen sekoittamalla reilusti valkoista ja vähemmän mustaa ja lirauksen ruskeaa.
Vain todetakseni, että maalihan on niin riittoisaa, että seuraavaan satsiin tarvitsen enemmän pigmenttiä ja vähemmän maalia. Sekoittelin ruskeaa ja mustaa reilulla kädellä kunnes löysin oikean sävyn. (Täytyy malttaa odottaa, että se kuivuu!)

Maalaus oli helppoa ja tuote hajuton. Märkänä tulos näyttää kovinkin tummalta ja epätasaiselta, mutta odotas kun maali kuivuu – lopputuloksena on kaunis mattainen ja samettinen pinta.
Alla oleva tasoitteen jättämä kädenjälki säilyi ja pinta on nyt niin elävä.
Kunpa saisin vangittua sen kameralla juuri sellaiseksi kuin se oikeasti on!

Tilasin Pajutexiltä Auron luonnonöljyistä valmistettua Kovavahaa, jota aion laittaa kodinhoitohuoneen vanerisiin kaappien oviin.
Vedän ne ensin reippaasti mustalla pigmentillä ja vaha päälle.
Vetimien materiaaliksi on meinattu mustaa pyörän kumia tai nahkaa. Sopii tänne rouheiden pintojen sekaan.

Löysin muuten Pajutexin tuotteista myös pesuaineita.
Nyt kun meillä on oma jäteveden imeytyskenttä, on hyvä alkaa miettiä, mitä sinne veimäriin laittaa.
Nykyisin pyykkikoneeni huristeleekin Awalanin avulla ekologisesti. Ja huusholli siivoutuu saman firman yleispesuaineella. Riittoisia ja miellyttävän tuoksuisia molemmat.


Nettikaupasta löytyi maali, jota pääsin kokeilemaan sisällä olleisiin ulkopaneleihin.
Toisen maalasin kertaalleen ja toisen kahteen kertaan Hannan petrooliöljymaalilla.
Niiden kuivuttua heitän ne ulos, missä ne saavat olla sään armoilla pahimmassa paikassa.
Katsotaan miten käy. Petrooliöljymaali imeytyi hyvin tuohon meidän liian sileään ulkopaneeliin.
Ja väri juuri oikea.
Toivottavasti tuossa olisi ratkaisu pysyvään maaliin.
Olemme saaneet harmaita hiuksia liian sileän ulkopaneelin maalia miettiessä. Joten toivottavasti tuossa olisi ratkaisu hyvin imeytyvään ja kestävään maaliin.
Aika näyttää.

Oikean puoleinen seinä maalattu kalkkimaalilla




Keskellä juuri maalattu, märkä seinä. Oikealla vaaleammalla sävyllä maalattu jo kuiva seinä.


Upean näköinen pinta ja sävy!

torstai 7. tammikuuta 2016

PAKKASPÄIVIÄ


Pakkaslukemat kiirivät ennätyskorkealle tai matalalle, miten sen nyt oikeammin sanoisi.
Käymme sotaa pakkasta vastaan. Apuna Nibe- maalämpö, Tulia-takka ja Turun Sanomat.
Korkeimman avun antaa Nibe, joka jaksaa syöttää lämpöä koko taloon, melkeinpä liikaa.
Termostaattien puuttuessa on mutu-tuntumassa vielä oppimisen varaa, mutta kai parempi, että on liian kuuma, kuin liian kylmä.

Hiljattain kasatussa Tulia takassa olemme saaneet polttaa näin alkuun 500 g puita per päivä. Tulevana viikonloppuna hiukan enemmän. Hentti on ottanut sydämen asioikseen tunnelman luonnin ja sytytyksen ja niinpä meillä onkin palanut kaunis tuli päivittäin tuon 500 g verran.

 





Turun Sanomat ovat hoitaneet eristyksen virkatehtävää.
Emme ennättäneet vaihtaa uutta lämpöeristettyä ovea ennen pakkasten tuloa ja niinpä meillä on rakennusaikainen huonosti eristetty (lue eristämätön) ovi kodinhoitohuoneessa. Ja tuo ovi johtaa suoraan ulos!


Ovi falskaa joka puolelta, lattianrajassa vetää hurjasti ja ovi on jäässä sieltä täältä. Ja jään paksuus on suurempi kuin meren rannalla!
Mietin kuinka puliukotkin lämmittelevät sanomalehtien alla ja päätin kokeilla niiden voimaa.
Tungin puolentoista viikon lehdet oven alle ja eteen ja avot - hyvin hävisi veto.


Hentti vuorasi styroxilla toiselta puolelta, niin passsaa tässä odotella leutoja kelejä ja oven vaihtoilmoja.



 Olemme odotelleet tyyppillisiä puutalon pamahteluääniä, mutta hiljaista on ollut. Tänään sitten kuulimme pikkuisen kumauksen, mutta siinä kaikki. Liekö niin lujasti ja tiiviisti kasattu, ettei poloinen pauku edes pakkasella.

Loman kunniaksi olemme kävelleet päivittäin ”kotiseutu tutuksi ”lenkin.
Tänään oli vuorossa Mustfinnin uimaranta. Meren pinnalla oli kaunista jäähilettä ja jos pakkaset jatkuvat, jäätyy se pian.
Kaunista oli, vaan ei houkutellut uimaan!

Ps. Villikissamme Magnus on ottanut tämän talven asunnokseen tulevan perunakellarin, jossa se nukkuu Finnfoam kasan päällä. Tulee varoen talon sisälle, katse kokoajan ulko-ovelle suunnattuna. 
Syö ja katoaa ulos.









maanantai 4. tammikuuta 2016

ASUMISTA KELLARIKERROKSESSA

Makaan sängyssä ja katselen ”random” kattoamme. Muistelen, kuinka mietimme ja mittasimme jokaisen hienosahatun laudan. Kuinka erilevyiset laudat saivat paikkansa satunnaisesti.
Mielessäni välähtää kuvia, kuinka tasoitin seiniä laastilla, kuinka lattianhiomakoneen voima vei Henttiä kuin räsynukkea.
Tai kuinka kirosimme betonipölyn keskellä maan viimeisimpään rakoon idean betonilattian esille jättämisestä. Tai natriumsilikaatin levitystä lattialle kesken joulukiireiden.

Mutta muistelen tuota kaikkea nyt hymyssä suin. Kuinka ihanaa on ollakkaan omassa sängyssä, puhtaiden peittojen ja lakanoiden välissä. Uusi tapetti pään takana ja kaunis kuutamo ikkunan koristeena.

Kaiken lisäksi saunan raikkaana. Oma sauna sitten vuoden 2011. Se on yhtä juhlaa.
Ja oikeastaan, että meillä on tavallinen ja oikea koti sitten vuoden 2011.
Pari vuotta asumista keikkuvassa veneessä, muutama vuosi väliaikaisasumista kerrostalossa ja loput anopin yläkerrassa retrohuoneessa.

No jaa, jonkun mielestä tämän hetkinen asuminenkin voisi olla epänormaalia.
Asumme rakenteilla olevan talon kellarikerroksessa, missä on kylpyhuone, sauna, yksi makuuhuone ja yhdistetty takkahuone& kodinhoitohuone.
Aamupalalle ja siis keittiöön mennään ulkokautta. Keittiö, joka on tilapäiskeittiö, on rakennustyömaan nurkassa, missä meillä on jääkaappi ja keittolevyt.
Mieluiten laitan kuitenkin ruokaa ulkona muurikalla ja grillillä vuorotellen.

Uskokaa tai älkää, mutta niillä kahdella pystyy tekemään jopa kakun ja pääruoan yhtäaikaa.
Ja kovassa viimassa ja lumisateessa. Tuli testattua Tapaninpäivänä.
Veneessä asuminen, luova mielikuvitus ja kova tahto tekevät monimutkaisista asioista helppoja.

Nyt kun kahden osoitteen välillä reissaaminen on jäänyt, on aikaa ollut enemmän järjestellä paikkoja kuntoon, remontoida, lukea, ulkoilla ja katsoa vaikka leffa läppäriltä.
Televisiotahan meillä ei vieläkään ole ja ehkäpä siksi onkin sitä aikaa tehdä vaikka mitä.

Aloitin viikon kestävän loman ja kuten tapoihini kuuluu, laitoin listan työtehtävistä.

Listojen maalaus
Ovien ja karmien maalaus 4 kpl
Seiniin oksalakkaa ja maalia, ylimmät paikat 6 m korkeudessa
Kodinhoitohuoneen laatikostojen kasaus
Kirjanpito
Varaston siivous
Päivitä blogia useammin
Muuttolaatikoiden tyhjennys

Justiinsa, taitaisi olla helpompaa mennä töihin tai repiä ainakin tuo lista!
Alla kuvia, taisin vähän innostua näin loman kunniaksi.
Tässä on hyvä katsella random- kattoa

Takkahuone

Makuuhuoneen kaappi ostettu Hyvinkäältä, kaappi on alkujaan palvellut Kannelmäen Alkon kassiensäilytyskaappina

Työnurkkaus tulevien rappusten paikalla

Sauna by Hentti - metallirengas Hyvinkäältä purkufirmasta. Ostettu 90- luvulla... sattumaa, että sopi kiukaan ympärille

Näkymä saunan ikkunasta

Saunan valaisimena toimii karibialainen kookosraastinrauta. Ostettu Grenadan torilta. Tussilla merkitty hinta jätettiin muistoksi.

My kitchen