sunnuntai 4. tammikuuta 2015

TALON POHJA- JA JULKISIVUKUVAT






Monella on mielessä ollut kysymys, että minkälaista taloa sitä oikein rakennetaan?
Minkä kokoista ja näköistä?

No valaistaanpa sitten vähän.

Ihan aluksi halusimme hengittävän ja vanhanaikaisen talon. Kaikkien tuttavien hirsitaloissa oli niin hyvä ilma, joten hirsitalo tuntui ainoalta järkevältä ja hyvältä vaihtoehdolta.
Talostahan ei pitänyt tulla suuri - vain kahdelle aikuiselle riittävät tilat. Ja valmiudet rakentaa lisää huoneita seuraavan asukkaiden tarpeiden myötä. Vaan toisinhan siinä kävi.

Talon kokoa paisuttivat seuraavat asiat :

Huonon maperän takia jouduimme paaluttamaan ja nostamaan koko taloa metrin suunniteltua ylemmäs.
Siitä syystä/seurauksesta alunperin vain puoliksi talon alle suunniteltu kellarikerros kasvoikin kokonaiseksi. No Hentti sai kellariin hyvät työtilat itselleen, ehkäpä joku päivä navetassa myydään vaikka linnunpönttöjä....

Tontilla ollut korkea, suojelun kohteena ollut navetta päätti, ettei kaveriksi sovi mikään matala päärakennus. Joten mikään yksitasoratkaisu ei tullut kysymykseen. Siksi taloon tulee ullakkokerroks ja sinne varaus lisähuoneille.

Koska emme löytäneet mieleistä valmista pakettia, oli se räätälöitävä.
Honkatalot sai kunnian toimittaa paketin meille. Eristeeksi tulee  ekovilla ( 200 mm), joka puhalletaan ulkopuolelle, sen päälle tuulensuojalevy ja tuuletusrako. Koko komeuden kruunaa paneeli, punamultainen sellainen.

Kellarikerros rakennetaan harkoista ja sinne sijoitetaan kosteat tilat.
Keskikerros ja yläkerta rakennetaan Honkatalojen hirrestä 135x 260
Väliseinät koolataan, eristetään ja niihin tulee halltex+ pinkopahvi tai?


Koska olemme pidelleet vasaraa aiemminkin kädessä, päätimme tehdä mahdollisen paljon itse.
Muuraus-, sähkö- ja Lvihommissa käytämme ammattilaisia, auttaen itse mahdollisimman paljon.




Mutta tässä nyt julkisivu- ja pohjakuvia. Kuvat laminoituja ja kuvaaja laiska. Lopputulos alla....









Ohessa alan ammattilaisen selostus neliöistä:






Alat ovat aika "byrokraattisia" - tässä lyhykäisesti.
Bruttoala on selkeä: seinien ulkopintojen mukaan kaikki.

Kerrosala (250) on "seinien  ulkopintojen
mukaan pääasiallisen käyttötarkoituksen mukaisia tiloja".
(paksuuteen lasketaan silloin 250mm)
Kerrosala on se rakennusoikeuden määrä, joka sanotaan esim. kaavassa.

Huoneistoala on "huoneistoa ympäröivien seinien sisä-
pintojen mukaan ja vähennetään runkorakennusosien
rakennusosa-alat".
Esim. meidän kellarikerroksen kerrosalaan laskettiin työ/ask/mh ja khh.

2 kommenttia:

Mika kirjoitti...

Teillehän tuleekin komean kokoinen talo!

Arja ja Hentti kirjoitti...

No joo, taisi mopo karata käsistä.... mahtuu ainaski.