sunnuntai 25. tammikuuta 2015

CIRQUE DU SOLEIL

Sunnuntaiaamu. Kello kahdeksan. Väsyttää ja ajatuskin taas rakennukselle menosta saa hartiani jäykistymään. Joko ontelolaatoilla on lunta, vettä tai jäätä. Ja työnvälineeksi saa valita lumikolan, märkäimurin tai petkeleen.
Paljon mieluummin surffailisin netissä tori.fi sivuilla retromööpeleitä katsellen. Olen jäänyt koukkuun funkis ja retrotavaraan...

Olin torstaina vapaalla ja menin rakennukselle. Pojat kävelivät kattovasojen päällä ja kiipesivät sieltä kattotuoleille. On näet aluskatteen aika ja sen päälle tulevien lautojen naulaus.
Homma näyttää alhaalta katsottuna kuin Cirque du Soleilin päiväkeikka landella.
Laudoilla kävelyä ja kurkottelua.
Minäkin jouduin kiipeämään vasojen päälle ja täytyy myöntää, ettei paljon naurattanut. Turvavaljaita ei voinut käyttää, sillä niihin sidottava köysi olisi pitänyt olla niin pitkä, ettei siitä alas pudotessa olisi ollut kuin harmia. Sen verran edestakaisin siellä sai liikkua.

Niinpä naulapyssy pauhaa nyt vähän alempana. Onhan siinä alhaalla kuistikin rakennettava. Samalla sen kattorakenteista saa hyvän telineen, joka helpottaa kattohommia.

Nyt kun meillä on ollut remonttirappuset taloon eurolavoista, huomasimme, että sisäänkäynti
siltä puolelta kuistia tuntuukin paljon luontevammalta. Päätimmekin siirtää sisäänkäynnin kuistin keskeltä kuistin päätyyn. Ja mikä parasta, rappusilta pääsee suoraan Belaruksenkujalle!
Uudet kuvat tarvitaan tietenkin, mutta toisaalta rappuset tulevat nyt paljon lyhyemmiksi ja maansiirtohommat pienenivat kuistin edestä puolella.

Moni asiahan muuttuu aina projektin edetessä, tuskin vain meillä. Paperilla kaikki on niin erilaista kuin todellisuudessa. Mutta hyvä, että asioita voi aina muuttaa.

Olemme saaneet uuden talonmiehen tontille. Jäljistä päätellen kärppä on asettunut asumaan Honkatalojen tavaroiden alle. Kaverilla on hyvä maku asunnon valinnan suhteen.
Nähtäväksi jää, riittääkö asunnon koko hänelle, vai tarvitaanko pian laajennusosaa...





Luistimilla pääsisi

Pertti oli talkoissa, petkele soi ja jää vaihtoi paikkaa



Hannes tuli Uudesta Seelannista, takana 3700 km pyörällä. Lue blogista :http://aaltokiwi.blogspot.fi/


Melkoinen sirkuskenttä


Tuleva kuisti

Ei kommentteja: