torstai 15. tammikuuta 2015

KATTOTUOLIT TAIVAALTA

Ajelen tai pikemminkin luistelen Sydmon tietä. Tie on peilijäässä ja onnistun pysymään tiellä.
Pellon reunaan saavuttuani näen talomme ”valaistuna”, sillä on ilta ja olen tulossa kampaamosta.
Talo näyttää isolta ja kaikkien ihmisten mielestä hirveän isolta.
Mutta...

Tein kotikäynnin eräänä päivänä palvelutaloon ja siinä laittaessani mummun hiuksia ajattelin, että pieneen se ihmisen elämä kutistuu loppuvuosina. Vain muutama huonekalu voidaan ottaa mukaan kodista ja suurimman tilan tarvitsija on rollaattori.

Niinpä siinä ajattelin, että mitä ihmettä – niin kauan kuin mahdollisuutta on, niin nautitaan elämästä hienolla peltonäkymällä ja väljällä tilalla. Kärvistellään sitten myöhemmin.

Talomme oli juuri saanut hartioilleen 25 kattotuolia. Olivat kuulema tulleet kuin taivaasta, sen verran korkeimman kautta tulivat. Nyt alkaa muoto hahmottua.
Rakentamisen vaikeimpia juttuja on ollut kuvitella kokoluokka tulevalle talolle ja rakenteille.
Paperilla kaikki näyttää niin pieneltä. Mutta kaipa silmä tottuu näkemäänsä. Niinhän se käy noille kasvojen rypyillekin...

Nyt alkaakin sitten se akrobatiaosuus.
Aluskate ja laudoitus pitäisi saada paikoilleen, jotta peltikaton saisi suojaamaan taloa.
Loppuisi tuo alituinen lumen puhdistus ja jään hakkaaminen lattiasta.
Lopuksi Hentin slogan: rakentaminen on monipuolista liikuntaa, joka saa joka kropan osan särkemään. Pitäiskö sittenkin varata se palvelutalon paikka valmiiksi????

Ei kommentteja: