sunnuntai 29. tammikuuta 2017

LEHTI-ILMOITUS



Laitoin Uuden Vuoden jälkeen ilmoituksen sanomalehteen ” halutaan ostaa” osastolle.
Otin varmuuden vuoksi toistoilmoituksen, sen kun sattui saamaan edulliseen hintaan.
Kaksi kertaa viikossa ja yhden kuukauden ajan. Eli tuosta on nyt mennyt 8 ilmoituksen verran aikaa.
Eikä yhtään vastausta.

Pitäisikö pyytää rahat takaisin, eihän tuollaisesta toistuvasta ilmoittamisesta ole mitään hyötyä.
Ilmoituksessa luki, että halutaan ostaa aikaa, ihan miten vähän tai paljon vaan. Kaikki on tervetullutta.
Vaan ei yhtään vastausta.

Tässä sitä sitten on loihdittava ihan itse sellaista.

Päätin tänään olla ihan tavallinen tavis , ei siis Raksa-Arja, eikä Kirjanpito-Arja vaan aikatauluton- Arja.
Aloitin aamun lukemalla kirjaa, söin yksin aamiaisen (Hentti suhaa jossakin taksin ratissa) ja valuin alakertaan koneelle.
Tietenkin tsekkasin Tori.fi löytöjä, josko olisi jotakin kodin tai kampaamon sisustamiseen sopivaa tavaraa myytävänä.

Jos hetken runoilisi blogia, ja lähtisi kävelylenkille. Silitysrautaakin voisi heilutella tai vaikka jatkaa vain kirjan lukemista. Kun sitä aikaa nyt tänään on!

Seuraavaksi pieni raportti mitä täällä on tapahtunut sitten viimeisen blogipäivityksen…



Joulun aikoihin poikamme sai keittiönkaappienkasausidean. Ikean kaappeja valmistui nolla-ajassa kauhea kasa, ja Hentille tuli paineita aloittaa niiden asennus.
Nyt suurin osa on tukevasti kiinni kiskoilla ja yläkaappien väliin jätettiin muutaman millin liikkumaväli , jos hirret sattuisivat elämään. Ylä-ja alakaappien väliseen tilaan laitetaan kaakelit, mutta niiden takana tuleva Cyproclevy ruuvataan todennäköisesti vain yläreunasta tuon saman elämisen vuoksi.








 
 Putkimies kävi laittamassa vesi-ja viemäriputket redille.
Sähkömies on saanut valot loistamaan jo muutamassa huoneessa – mikä luksus tunne laittaa valot koskettimesta päälle, sen sijaan että tuikkaa raksavalot päälle!
Valaisimet muuten Tori. fi löytöjä




 

Sisäkatot ovat valmiit, maalattukin.
Makuuhuoneen ja olohuoneen seinät kuultomaalattu valmiiksi, Ikkunalistatkin muutamaa ikkunaa vaille valmiit.

Seuraava projekti olisi työtason asennus keittiöön, lisää sähköhommia ja wc:n seinien koolausta.
Kuistilla päänvaivaa aiheuttavat sormipaneelista tehtävät kaappien ovet- kuinka saranat saisi joko näkymättömiksi tai tyylikkään näkyviksi.



Tähän kauniiseen näkymään on kiva päättää tällä erää.







Ei kommentteja: