sunnuntai 4. lokakuuta 2015

JOTAIN VALMISTA NÄKÖPIIRISSÄ

Talon ensimäinen huone alkaa valmistua.
Meillä se tulee olemaan suihkuhuone ja sauna. Ei varmaan tullut yllätyksenä niille, jotka meidät tuntevat. Muut saavat ihmetellä meidän kummallisuutta.

Olemme olleet 4 ja puoli vuotta ilman saunaa. Omaa sellaista. Jonka saa laittaa päälle, kun siltä tuntuu. Jossa saa heittää niin kovia löylyjä kuin haluaa. Ja vaikka oikaista selälleen lauteille musiikkia kuunnellen.

Kiertelimme paljon laattakauppoja ja lopuksi päädyimme Turun Kaakelikeskukseen. Saimme sieltä aivan uskomattoman hyvää palvelua - myyjä vain jotenkin ymmärsi ja puhui samaa kieltä kanssamme.
Kyseli ensin paljon ja kartoitti samalla, mitä oikein halutaan.
Koska tila ei ole suuren suuri, ei päätetty irrotella väreillä tai eri materiaaleilla.
Mutta kuitenkin joku juju pitää olla ja se tulee niistä meidän ”suihkupilareista”
Pilarit suostuivat piilottamaan vesijohtoputkia samalla toimien puteli ja pullotelineenä.
Päädyimme laittamaan niihin pientä mosiikkia, joka on valmistettu luonnonkivestä.

Laatoituksen saralla meillä ei ole kokemusta kuin pikku wc lattian laatoituksesta, niinpä ajattelimme turvatua ammattilaiseen. Tulee varmasti hyvää takuu työtä eivätkä kalliit raaka-aineet mene hukkaan harjoitellessa.
Tuttu ja taitava kaveri Gert tuli tasoittamaan pohjat, tekemään vesieristeet ja laatoittaa jo kovaa vauhtia suihkuhuoneen seiniä.

Saunaan on laitettu 3 cm paksu eristelevy ja koolattu seinät. Lauteiden paikat erityisen hyvin.
Olishan se komeaa rysähtää kesken saunomisen alas.
Valot suihkuhuoneen kattoon pitäisi valita, samoin saunaan. Hanat, wc istuin ja kiuas. Herrajestas kun tuli yllättäen kiire.

Tuntuu ihan oudolta nähdä jossakin valmista pintaa. Mutta niin ihanalta.
Hentti on kiipeillyt ulkopaneleiden kanssa ja minä olen maalannut räystäiden alapuolelle tulevia lautoja olohuoneessa. Tähän mennessä 300 metriä. Taitaa olla vielä monta kilometriä edessä, ennenkuin talo on valmis.
Sokkelista on vain yksi sivu tasoittamatta. Jippii.

Illat ja aamut alkavat olla pimeitä. Raksalle meneminen ja tuleminen alkaa olla haasteellista – ulkovaloja kun ei näet vielä ole. Kesällä niiden poissaoloa ei tullut huomanneeksi, mutta nyt kyllä!
Syksy tulee ja onneksi talon ulkopuoli alkaa olla valmis vastaanottamaan sen. Hyvä niin.







2 kommenttia:

Anuk kirjoitti...

Hei! Olipa hauska löytää vahingossa teidän remonttiblogi :) Itse asumme tässä naapurissa ja tuttu maisema kuvasta osui silmään. Itsellämmekin on kaikenlaista remonttia tulossa taloon (mm. vintin eristäminen asuinkäyttöön pintamateriaaleineen) Myös kaikenlaiset vinkit ja hyvien (ja halpojen) työmiehienkin vinkkaaminen olisi enemmän kuin tervetullutta. :))

Arja ja Hentti kirjoitti...

Hei
Hauska tapa kuulla uusista naapureista! Meille saa tulla käymään ilomielin paikanpäälle ja kyselemään neuvoja sekä ostamaan edullisia ylijäämä tavaroita.