torstai 23. heinäkuuta 2015

TORSTAI 23.7 VAPAAPÄIVÄ SAKSISTA




Kun on tehnyt aikataulutettua (minuutti sellaista) työtä koko ikänsä, on siitä tullut kummallinen tapa. Vapaapäiväksikin on takaraivossa valmiiksi aikataulu.
Niin oli myös tällepäivälle. Sormet himoitsivat tasoittamaan tiilitasoitteella takkahuoneen seiniä. Olin täytellyt harkkojen väliset kolot aiemmin muurauslaastilla ja hionut ne rahinakivellä.
Joten se ikävin homma oli selätetty ja jäljellä se mukavin – kuran sekoitus ja seiniin läästiminen.
Mutta mutta.

Työmaalle saavuttuamme oli ensin varmistettava valokuvista (ja hyvä että niitä on!) missä menevät lattialämmitysputket - ennenkuin väliseinien alajuoksuja aletaan kiinnittämään betonilattiaan.
Vaikka tekovaiheessa oli jätetty turva-alueet väliseinien ympärille, oli silti hyvä syytä tarkistaa.
Ettei vain tulisi uutta suihkunpaikkaa keskelle keskikerrosta.

Kuvista näkyi, että oviaukoissa ja seinien alla oli hyvin tilaa hölmöillä alajuoksujen kanssa ja pojat pääsivät hommiin.

Katsahdin siinä vaiheessa ympärilleni. P#rk#l#... mikä sotku joka puolella.
Sahanpurua, kun ikkuna-aukot oli sahattu auki ennen ikkunoiden asennusta. Siinä samalla oli tullut tuulesuojalevystä purua. Puuta ja patikkaa ristiin rastiin. Rakennustelineet jököttivät kaiken seassa korkeana kuin Eiffelin torni. Tarpeettomana nekin. Ajattelin melkoisen äänekkäästi, että eikös nuokin jo joutais palauttaa vuokrafirmalle...

Eero oli taas talkoissa, luojan kiitos. Pojat saivat purettua telineet ja kannetua kärryyn.
Sudin vuoroin harjan kanssa ja keräilin nauloja metallinkeräykseen, pahvia pahvinkeräykseen ja pikkukalikoita muurikan alle. Yritämme lajitella kaiken minkä voi ja vähän enemmän.

Kympin kahville olin saanut murto-osan raivaustöistä tehtyä. Taidan siis pitää vielä enemmän siivoamisesta kuin tasoittamisesta.

Kahvin jälkeen muistin, että olimme aikoneet ostaa mansikoita pakkaseen. Koska sitä oikein oppisi, ettei voi olla tuhatta rautaa tulessa samaan aikaan? Ei koskaan. Hentti varasi muutamat laatikot mansikoita, jotka hakisimme illalla ja heittäisimme pakastimeen.

Pyyhin upouuden pakkasen puhtaaksi käyttökuntoon ja laitoin töpselin seinään. Onneksi pojat olivat purkaneet sen jo paketista. Nyt vain täytyy toivoa, ettei kukaan irrota jatkojohtoaVAHINGOSSA pistorasiasta. Kirjailin melkoiset ukaasit töpseliin...

No niin, hhmmm mihinkäs jäinkään ennen kahvia... Niin se siivous. Jatkoin sitä Eeron avustuksella ja sain vihdoin lattian esille ja Eero kantoi ylimääräistä puutavaraa ulos pinoihin.
Väliseinää alkoi nousta ylös ja talo alkoi taas näyttää enemmän kodilta eikä kirkolta.
Aika hurahti vauhdilla eteenpäin ja oli aika laittaa tulet muurikan alle. Kuoria porkkanat& sipulit ja laittaa nuudelit vedenkeittimellä keitettyyn veteen muhimaan.

Paistoin kookosöljyssä naudanlihasuikaleita ja vihanneksia, sekaan raju pläjäys mausteita ja lopuksi valutetut nuudelit. Sillä aikaa kun söimme, muhi raparperinpalat kookosöljyssä sokerin kanssa muurikalla. Hentin laittama kahvi valui sopivasti, kun jälkkäri oli valmis pannulla. Sekaan vaniljakastiketta ja anopoin tekemä piirakkapala.

Sitten ei ollutkaan sitä työintoa. Vatsat pullollaan ihmettelimme, missä olisi lähin sänky tai riippukeinu.

Suunnittelimme loppuajan väliseinämateriaaleja ja painelimme palauttamaan rakennustelineet. Tulomatkalla ostimme yhden käytetyn oven. Tori. Fi kautta, kuinkas muutenkaan. Ja unohtamatta niitä mansikoita.

Päivähän meni juuri kuten oli suunnitellut.




2 kommenttia:

kanapaimenkin kirjoitti...

Netittömällä lomalla olleena luin kuulumisianne mielenkiinnolla enemmän kerralla. Kiinnostaa tuo maalämpöputken peltoon piilottaminen, eikö siellä ole kiviä? Kävikö se kätevästi?
Täällä meillä päin on niin p..run paljon kiviä joka paikassa ettei maalämpökään onnistu kuin porakaivosta. Se on harkinnasssa meillä.
Sutjakkaasti teillä projekti etenee, hienoa.

Arja ja Hentti kirjoitti...

Yritän raapustaa infoa enemmän maalämmöstä. Mutta peltoon tulevaa putkea tarvittiin meillä 400 m ja savinen pelto pitäisi toimia kuin unelma...oli helppo kaivaa.