sunnuntai 14. joulukuuta 2014

UUSI TIE SYDMOSSA - BELARUKSEN TIE

Ontelolaattojen väleihin jäävät raot valettiin umpeen ja harkon sivun & ontelolaatan väliin  tuli vielä betonikakku, jonne Hentti oli tehnyt rautahärpäkkeitä.
Kuin kakun pursotusta
Betonia tuli taas putken suusta ja vibralle mentiin perässä. Ylimääräinen kura vedettiin petkeleellä kasaan ja lopulta alas.

Viidestä kuutiosta kuraa valui kellariinkin, aina niitä rakoja jostain löytyy. Ja siivottavaa oli taas meikäläiselle.

Hentti yritti saada pressut pysymään kovassa tuulessa. Vedellä täytettyjä kanistereita roikkui joka puolella pessun kulmia ja silti tuuli halusi viedä pressut mennessään.
Puhallin laitettiin lämmittämään alapuolelta ja kaikki aukot peitettiin finnfoamilla.
Hullujen puuha sivusta katsottuna..
Nyt koko homma sai jäädä kuivumaan Itsenäisyyspäivän pyhiksi. (kirjailija ei ole aina reaaliajassa...)





Tällä viikolla Gert ja Ain muurasivat kellarin loput väliseiniä paikalleen ja Hentti järjesteli pihaa kuntoon. Sadevesijärjestelmä ja salaojat saivat paikkansa.




Talon ympärystä täytettiin, jotta tulevien hirsien nosto olisi helpompaa. Tontilla täytyy olla paljon tilaa, kun hirret tupsahtavat pihaan. Ja hyviä alustoja niille.




Mutta mikä parasta, täytön yhteydessä meidän tontille syntyi uusi tie - Belaruksen tie!

Voi olla, ettei posti löydä perille, jos tuon osoitteen korttiin laittaa..
Nimittäin tie on ihan Hentin mielikuvituksen tuotosta.
Mieleni tekisi laittaa katukyltti kyseiselle tielle.





2 kommenttia:

kanapaimenkin kirjoitti...

Reipasta meininkiä teillä, niin sitä pitää. Melkein hengästyttää jo seuraaminenkin täällä periferiassa. Hyvää Joulua ja jaksamista toivottain. leena.

Arja ja Hentti kirjoitti...

Kiitosta kovasti. Ihanaa Joulua periferiaan - lepoa ja mukavaa yhdessäoloa toivoo Arja ja Hentti