Oli ihan pakko. Ei minkään pääsiäisen tai tulevien vieraiden
takia. Vaan että näkisi kunnolla pellolle.
Nimittäin pestä ikkunat. Nyt saapuu muuttolintuja sellaisella tahdilla, että maalaaminen meinaa unohtua. En ole koskaan ollut mikään lintujen bongailija, mutta Hentti on vienyt minut mukanaan siihen viimeisten vuosien aikana.

Olohuoneen ikkunanoista (nyt noista puhtaista) näkymä
pellolle aikoinaan purjeveneemme kannelta merelle. Ja kun nostan pään ylös
sängystä, on sama näkymä edessä ja usein upea auringonnousu kaupanpäälle.
Kyllä ikkunoilla ja ilmansuunnan yhtistyöllä on merkitys. Ja
tietty tontilla.
Keskustassa asuessa luonto ei ollut näin läsnä elämää kuin täällä landella.
Keskustassa asuessa luonto ei ollut näin läsnä elämää kuin täällä landella.
Tontti onnistuu olemaan omakotitontti ja mökkitontti samaan
aikaan. Mikä ihanuus!
Nyt kun luonto alkaa herätä, tuntuvat ulkotyöt kutsuvimmilta
kuin sisätyöt.
Hentti on moottorisahannut (onneksi turvahousut jalassa) puita ja pilkkonut niitä kirveellä Tulia- mittoihin.
Hentti on moottorisahannut (onneksi turvahousut jalassa) puita ja pilkkonut niitä kirveellä Tulia- mittoihin.
Menipä siinä sormi mustelmillekin, hyvä ettei katkennut
kitaransoittosormi kokonaan!
Minä olen siivoillut pihapiiriä ja laitellut narsisseja sinne tänne, toivoen että pakkaset eivät enää saapuisi.
Kurkipariskunta oli saapunut pellolle ja käytös oli kuin
Rantasipin yökerhossa seuralaista etsiessä.
Töyhtöhyyppä on pitänyt viikon verran tonttikatselmuksia, mutta kaupungin mittamiestä ei ole näkynyt.
Tietäneekö hyyppä, että täytyy pitää aloituskokous ja suorittaa maaperätutkimus?
Töyhtöhyyppä on pitänyt viikon verran tonttikatselmuksia, mutta kaupungin mittamiestä ei ole näkynyt.
Tietäneekö hyyppä, että täytyy pitää aloituskokous ja suorittaa maaperätutkimus?
Tänään kävimme laittamassa pitkänsiiman ja kalastelemassa
siikaa virvelillä. Tuloksetta. Palkkioksi saimme hyytävän tuulen ja raitista ilmaa.
Kireitä siimoja odotellessa toivotan Hyvää Pääsiäistä
kaikille lukijoille
VastaaPoistaOdottelen täällä parin kolmensadan kilsan päässä kovasti teille sitä kattohaikaraa saapuvan pesimään.
Minulla on monta suosikkilintua, listan yläpäässä juuri tuo kattohaikara joita olen Virossa ja Romaiassa ihaillut. Toinen on iha ntavallinen peipponen joka riemun säkeillään tuo oikean kevään.
Kanahaukka perskules, oikea vanha isoaiti jättiläinen on alkanut väijyä nurkissa. Sille ei lämmintä ajatusta löydy.
Sitä kattohaikaraa odotellessa...
VastaaPoista