Lieneekö ammattini, jossa kaikki päivän työt on tarkkaan merkitty
aikatauluun, tehnyt vapaa-ajastanikin sellaisen.
On näet aikatauluja ja tavoitteita. Päiväsellaisia ja viikkosellaisia ja joskus vuodenaikasellaisia.
On näet aikatauluja ja tavoitteita. Päiväsellaisia ja viikkosellaisia ja joskus vuodenaikasellaisia.
Tälle kesälle olin ajatellut talon maalauksen. Ihaninta koko
projektissa on se, että kesä ei ole ihan alkanut ja talo on maalattu. Mikä
tunne, kun sen sai maalattua. Korkeimmillaan pensseli suti 11 metrin
korkeudessa ja hiukan oli pelko takamuksessa, jos telineet vaikka pettäisivät.
Kuului vain slurp, kun valopetrooli-pellava- ja vernissaöljymaali sujahti paneliin.
Kuului vain slurp, kun valopetrooli-pellava- ja vernissaöljymaali sujahti paneliin.
Toinen projekti oli puutarhakalusteiden maalaus. Surkeassa
kunnossa olevat mööpelit saivat pesun ja kevyen hionnan ennen maalia. Maalina tuota
samaa taloon tullutta maalia, vain valkoisena. Maalikerrosten väliin kittasin
lakkakitillä ja hioin kevyesti. Aika näyttää, kestääkö kyseinen metodi.
Before |
Before |
After 8 hours |
Kolmas projekti oli viimeisen seinän sokkelin tasoitus
laastilla. Jäi tekemättä viime syksynä ja on ollut alitajunnassa koko ajan.
Tänään sain senkin pois listalta.
Projekti no 4 - Hentti on pähkäillyt ulkopuolisen ikkunalistoituksen kanssa.
Olemme ajelleet ympäri Paraisten asuinalueita ja miettineet mikä sopisi
taloomme. Malleja onkin melkein yhtä paljon kuin on talojakin.
Harmiksemme talopaketin mukana tulleiden lautojen profiili aiheuttaa lisätöitä, sillä niissä on viistot ulkoreunat. Tietää harmaita hiuksia sirkkelin ääressä. Mutta tänään sekin projekti sai protomallin.
Harmiksemme talopaketin mukana tulleiden lautojen profiili aiheuttaa lisätöitä, sillä niissä on viistot ulkoreunat. Tietää harmaita hiuksia sirkkelin ääressä. Mutta tänään sekin projekti sai protomallin.
Näet tuo tyyppi on kävellyt joka yö kosteiden listojen päällä, sontinut ja jättänyt jalanjälkensä niihin.
Taivaalle tuo valkosiipi liitelee päivät ja naureskelee varmaakin iltaisin tulevan yön tepposiaan.
Projekti piha siistiksi etenee pikkuhiljaa. Rakennusaikaiset
materiaalikasat alkavat olla pieniä ja keräsimme sunnuntaina Hanneksen
avustuksella peräkärryllisen rikkonaisia pressuja ja suojamuoveja vietäväksi
kaatopaikalle. Kukkia istutellaaj ja kasvimaalla lakaa nousta ensimmäiset syötävät.
Ja viimeinen projekti oli talviturkin heittäminen. Se
tapahtui eilen hikisen rakennustyöpäivän jälkeen.
Eikä se vesi ollut edes kylmää.
Eikä se vesi ollut edes kylmää.
Ja nyt näppäilen tätä illan viimeistä projektia- päivitystä
tänne blogiin.
Vieressä pikku plörö Xante konjakkilikööriä.
Vieressä pikku plörö Xante konjakkilikööriä.
Kippis kaikille valmiille
prejekteille!
On komeassa mallissa teillä systeemit! Onnea maalausurakan valmistumisesta!
VastaaPoistaTänään liput liehuu, olkoon teillekkin siitä jukunen prosentti!
Kiitos!
VastaaPoista