Sivut

lauantai 5. joulukuuta 2015

NYT JA VUOSI SITTEN


Wow. 30 000 katselukertaa meni rikki. Iso kiitos kaikille lukijoille!

Täytyy myöntää, että Serenan purjehdusmatkasta oli helpompaa kirjoittaa ja kuvata kuin tästä talon rakentamisesta. Maisemat ja tapahtumat vaihtuivat koko ajan ja valo oli aina ihana. Ja oli sitä aikaa.
Täällä byggalla välillä tapahtuu niin tylsiä juttuja, ettei niitä kukaan jaksaisi lukea.
Meidän sananvaihdoista kyllä saisi muutaman romaanin aikaiseksi, mutta tuskimpa sekään olisi hauskempaa luettavaa. Laitetaanko lauteisiin leveämpää vaiko kapeampaa puuta ja onko sen oltava tummempaa vaiko vaaleampaa kuin seinät...Eksä ymmärrä. Täh -et voi olla tosissas. Anna mun kaikki kestää. Prkl. Ja sen kaltaista.

Netti on kyllä uskomaton apuri kaikessa suunnittelussa ja tiedon hankkimisessa.
Googlaat vain saunanlauteita ja kuvahaku suoltaa tuhat eri vaihtoehtoa. Jopa niin paljon, että on välillä vaikea päättää mikä olisi se paras.

Ja joskus surffaillessa löytää polun, joka lopulta johtaa sinne, minne on etsinytkin.
Etsin tässä taannoin infoa kalkkimaaleista, sillä haluasin testata muutamaan seinään sellaista.
Olen aikoinaan maalannut maatilan kalkkimaalilla seiniä valkoiseksi, mutta nyt halusin sävyttää jotain tummempaa.

Löysinkin Auron tuotesarjan, josta olen aikoinaan käyttänyt lattiaöljyä hyvällä menestyksellä.
Tilasin pytyn kalkkimaalia ja eri pigmenttejä. Nyt sitten vain rohkeasti sekoittamaan ja testaamaan.
Kerron kokemuksista myöhemmin kuvien kera.

Hentti on pomppinut saunan ja ulkopuolen kimpussa vuorotellen. Räystäslaudat ja vihonviimeiset korkeimmalla olevat ulkopaneelit alkavat olla loppusuoralla, Pertti on ollut isona apuna ja kiipeilykaverina.

Talon nurkkiin tulevat laudat ja ikkunalaudat olisi hyvä laittaa paikoilleen. Toisaalta ne hankaloittavat tulevaa maalausta niin paljon, joten täytyy varmaankin lyödä ne vain hiukkasen kiinni.

Flunssa runteli työkuntoa ja Hentti on ollut Elviksenä muutamana iltana, joten tontilla on ollut hiljaista tällä viikolla


 Mutta vaikka jouluun onkin vain muutama viikko, elämme vieläkin joulusaunan toivossa!

Oikein Hyvää Itsenäisyyspäivää Kaikille Lukijoille!


Ps Alla muutama kuva valmistuvasta saunasta. Ja tasan vuosi sitten tähän aikaan muurattiin kellarikerrosta ja asennettiin ontelolaattoja.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti